Kohti kokonaisvaltaista terveydenhoitoa

Olemme todella uuden äärellä. Terveyden ja sairaudenhoito on murroksessa. Muutoksia tulee koska on pakko tulla. Ihmiset alkavat olla hyvin tietoisia omasta hyvinvoinnistaan ja haluavat ottaa siitä yhä enemmän vastuuta. Omaa vastuuta. Ja näin sen pitääkin olla. Otamme selvää ja kuuntelemme intuitiotamme mikä on meille hyväksi, mikä ei. Emme osta enää sikaa säkissä. Haluamme tulla kuulluksi ja nähdyksi. Emme halua enää vastakkainasettelua lääketieteen ja täydentävien hoitojen välille vaan koemme ne toisiaan tukevana yhdistelmänä. Haluamme positiivista vertaistukea, toivoa ja tsemppiä. Emme kauhuskenaarioita. Hoidamme itseämme ennaltaehkäisevästi, emmekä vasta sitten kun olemme jo sairastuneet. Jos kuitenkin sairastumme, laitamme focuksen parenemiseen, emme sairauteen.

Asia joka tuntuu herättävän tällä hetkellä paljon mielenkiintoa on eteeriset öljyt.

Itse aloin käyttämään eteerisiä öljyjä noin viisi vuotta sitten. Nyt ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään ja ovat aina mukana – minne ikinä menenkin. Tärkeimpinä öljyinäni pidän Frankincense öljyä, Myrr:iä ja Valor:ia. (jos pitäisi valita). Käytössäni on kuitenkin kymmenittäin erilaisia öljyjä.

Ennen kuin aloitat niin mieti mikä on ajatuksesi ruveta käyttämään öljyjä?  Haluatko ylläpitää terveydentilannettasi, parantaa immuunijärjestelmääsi vai siirtyä hoitamaan/puhdistamaan kotiasi luonnollisin ainein?

Tässä hieman lajittelua:

  1.  Immuunijarjestelmä: Thieves, Immupower, Lemon, Purification, Melrose, Melissa, Raindrop Oils, Eyptian Gold, Exodus II, RC, Eucalytpus Blue/Radiata/Globulous, Myrrh, Inner Defense, Longevity Capsules, Life 5, Essentialzyme, Ningxia Red
  2. Ihonhoito: Lavender, Gentle Baby, Frankincense, Myrrh, Rose Ointment/ Animal Scent Ointment, Sulfurzyme, Essentialzyme, Life 5, OmegaGize
  3. Autoimmuunijärjestelmä Lemon, Cedarwood, Frankincense, Sacred Frankincense, Idaho Balsam Fir, OrthoEase, Raindrop Oils, Ningxia red, Sulphurzyme, Alkalime
  4. Hormonaaliset ongelmat: Geranium, Endoflex, Progessence Phyto Plus (P3), Idaho Blue Spruce, Nutmeg, Sclaressence, Clary Sage
  5. Neurologiset ongelmat: Cedarwood, Brainpower, Clarity, Frankincense, Valor, Peace & Calming, Vetiver, Valerian, Rutavala, Sulphurzyme, Detoxzyme, Power Meal, OmegaGize,
  6. Tunteiden hallinta: TraumaLife, Sacred Mountain, Peace & Calming, Valor, Frankincense, Joy, Idaho Blue Spruce, Lime, Hinoki, Lemon, Orange, Ylang Ylang, Believe 7) Painonhallinta Grapefruit, Lemon, Slique Essence, Ocotea, Cel-lite Magic, Essentialzyme, Power Meal/ Balance Complete, Wolfberry Crisp, Ningxia red

Aloita 2-3 öljyn kanssa, jotta totut öljyihin ja opit hallitsemaan uutta asiaa henkisesti.  Käyttämällä VAIN 1-2 tippaa on riittävä ja turvallinen. Kun olet käyttanyt samaa öljyä n. 2-3vk ajan, voit ottaa 1-2 uutta öljyä mukaan, jotta elimistösi tottuu elämään uuden asian kanssa. Sinun täytyy muistaa antaa aikaa elimistöllesi tasapainottua, kun olet ottanut luonnon öljyt käyttöön, niin täydentävänä, ravitsevana tai hoitavana aineena. Se ottaa aikaa. Ole kärsivällinen työskennellessäsi eteeristen öljyjen kanssa saamalla elimistösi takaisin oikeeseen tasapainoon.

Jos käytät öljyjä alle 2-vuotiaalle, laita tippa omalle kämmenellesi ensin, hiero kämmenesi yhteen ja sekoita tipat esim kookosöljyyn ennen kuin levität sitä lapselle.

Yleensä nopeasti rakentuu oma tyyli ja tapa käyttää öljyjä. Yleensä itse laitan tipat ranteisiin, kaulalle tai rintakehälle. Laitan muutaman tipan myös kasvovoiteisiin (esim Frankincense) tai alueelle jota ”hoidan”. Jos et tiedä, miten käyttäisit öljyä, kaikkein turvallisin paikka on käyttää öljyä jalkapohjiin.

Nopeasti löytyy ne omat lemppariöljyt joita ilman et vain voi elää. Mulle tärkeimmät ovat Frankincensen, Myrrin ja Valorin jälkeen: Cedarwood (uneen), Peace&Calmin (tuomaan rauhaa ja tasapainoa), Stress away (no siihen stressiin:)), Sacred Mountain (voimaantuminen, maadottuminen), PanAway (kipuihin, käytän myös lapsille), Grounding (tasapainottamaan), Joy (ihana tuoksu, happyhappyjoyjoy), Citrus ja Thieves (lattioiden ja pintojen pesuun, ”käsidesinä”, keittiössä yms).

Iltaisin lapsetkin huutavat että ”äiti tuu laittaan öljyt”. Yleensä laitan jotain rauhoittavaa esim. Peace&Calming ♥

Jos haluat alkaa tukemaan omaa kehoasi ja tasapainottamaan hyvinvointiasi – voit tilata öljyjä tästä linkistä.

Ehkä paras tapa aloittaa on tilata aloituspakkaus joka sisältää 11 kaikkein suosituinta perusöljyä. Siitä se sitten lähtee 🙂

♥ Ihanaa matkaa öljyjen pariin ♥

Jaa postaus ystäviesi kanssa: