karita aaltonen joogaa

Syövän tukihoito – ja ajatuksia siitä mitä itse voin tehdä oman paremiseni eteen

Sähköpostini on tukossa teidän ihanien ihmisten meileistä ja avun pyydöistä. Syöpää sairastavat haluavat tietää miten voivat itse tukea ja auttaa kehon omaa immuunipuolustusjärjestelmää toimimaan optimaalisesti ja miten tukea kehoa sen omassa paranemisprosessissa. Näitä viestejä tulee nyt niin paljon että kirjoitan tähän nyt minun mielestäni tärkeimpiä asiota.

Painotan kuitenkin sitä että en ole lääkäri, enkä ravitsemusterapeutti. Kerron vaan niistä asioista mitkä ovat auttaneet minua, sekä myös henkisestä puolesta, mitä ei voi liikaa korostaa.

Me luemme koko ajan lehdistä kuinka syöpäsairas taistelee syöpää vastaan. Kumpi voittaa, syöpä vai ihminen. Haluamme nujertaa syövän, tappaa sen. Itse ajattelen että silloihan me ikäänkuin taistelisimme itseämme vastaan. Tiedän, että varmasti monikaan ei ole kanssani ehkä samaa mieltä, mutta minun mielestä meidän ei kannata taistella. Se ei tarkoita luovuttamista. Päinvastoin. Se on oman vastuun ottamista. Se mitä meidän taistelun sijaan  pitäisi tehdä olisi ymmärtää, oppia, rakastaa ja antaa kaikki mahdollinen hyvä syövälle/kasvaimelle. Tärkein kysymys mitä itseltäni kysyin oli: ”Mitä kehoni tarvitsee parantuakseen?”. Meillä jokaisella on oma parenemispolkumme. Itse ajattelen paranemisen isona prosessina, matkana. Se on kuin ”healing circle”.

* Focus paranemiseen – ei sairauteen

Tein itse voimalauseita joita hoin itselleni metsälenkeillä. ”Päivä päivältä voin paremmin ja paremmin, päivä päivältä voin paremmin ja paremmin…”. Fokus siihen mitä mä haluan, ei siihen mitä mä en halua!

* Heimo

Minä saan valita. Minun heimoon kuuluu ihmisiä ketkä uskoivat ja uskovat siihen että minä paranen. Heimoon kuuluu ihmisiä jotka jaksavat ajatella positiivisesti. He haluavat vilpittömästi auttaa. Heimoon kuuluu tärkeät ystävät, perhe, lääketieteen ihmisiä, täydentävien hoitojen tekijöitä, ”terveyshörhöjä” ym.

Keitä ihmisiä kuuluu sinun heimoon?

* Kehon voima

Suurimpia oivalluksia paranemismatkallani on ollut se että KEHO HALUAA PARANTUA. Se tekee kaikkensa koko ajan että voisi hyvin. Keho on minun puolella. Aina. Se haluaa minulle vain hyvää. Kuinka tärkeää meillä on kuunnella kehon viestejä, kehon kuiskauksia.

* Luonnon voima

Food is your medicine. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää luonnon voima. Luonnon yrtit jotka ovat täynnä ravintoaineita. Täynnä pranaa. Elämän energiaa. Syvähengitykset ja hengitysharjoitukset (pranayama) parantavat. Ne pa-ran-ta-vat! Juuri olin Intiassa kuuntelemassa lääkäreiden, professorien tutkimuksista miten hengitysharjoitukset, jooga, meditaatio auttavat huomattavasti parenemisprosessissa. Ja sitä on tutkittu!

* Ruokavalio

(kuva by Sari Ayre)

Ruokavaliolla on merkitystä syövän hoidossa (ja kaikissa sairauksissa). Sitä(kin) on tutkittu! Mehusta luonnonyrttejä (voikukkaa, nokkosta, maitohorsmaa, saksankirveliä, kurkumaa, inkivääriä, lehtikaalia, vehnänorasta). Syö vähähiilihydraattista ravitsevaa ruokaa. Mahdollisimman puhdasta, ei prosessoitua. Mielummin kasvisruokaa. Käytä hyviä rasvoja (oliiviöljy, avokado-öljy, luomuvoi, ghee, kookosöljy). Älä käytä rasvattomia tuotteita tai light-tuotteita. Älä laske kaloreita. Vältä valkoista sokeria. Sokeri ruokkii syöpäsoluja. Jos mahdollista käytä luomua ja lähiruokaa. Juo paljon vettä ja yrittiteetä.

* Mielen voima

Suurin voima mitä maailmassa on! Olen aina sanonut että suurimmatkaan tiedemiehet eivät vielä tiedä miten suuri vaikutus mielellä on paranemiseen. Käytä siis mieltä oikein. Laita fokus hyvään.

* Toivon merkitys paranemiselle

Elinikäennusteet eivät vie meitä minnekään. Ainakaan ei parempaan. Fokus paranemiseen. Fokus elämään. Niihin asioihin miksi haluat elää. Tärkeimpiin arvoihin. Elätkö arvojesi mukaista elämää? Vai elätkö arvomaailmaasi vastaan. Uskalla tehdä muutos.

Hoida stressiä. Tasapainota kehoa. Pelko on pahinta myrkkyä kehollesi. Ota täydentäviä hoitoja. Opiskele paranemista. Ota apua vastaan. Nyt on sinun vuorosi ottaa vastaan. Ihmiset todella haluavat auttaa.

Kuuntele omaa intuitiotasi. Mikä resonoi juuri sinulle? Mitä sinun paraneminen tarvitsee?

Kiitä kirurgiasi ja syöpälääkäreitäsi. He haluavat sinulle hyvää. Heiltä saat maailman parhaan lääketieteellisen hoidon. Tue lääketieteen hoitoja ravitsevalla ruualla, luonnonyrteillä, vitamiineilla, hivenaineilla, täydentävillä hoidoilla, eteerisillä öljyillä, ayurvedisillä öljyillä.

Itselleni tärkeimmät: D-vitamiini, foolihappo, probiootit, seleeni, karnosiini, berberiini, fosfolipidit, chlorella, spiruliina, vehnäoras, kurkumiini, B-vitamiini sekä ayurvediset yrtit.

Muista noitajuomat! Niitä löytyy kirjassani:  Uskalla parantua (Viisas Elämä, 2018)

Suuresti suosittelen Lissa Rankinin kirjoja: Terveeksi mielen voimalla & Kutsumuksen anatomia

 

 

Kannattaa myös tutustua ayurvedaan eli perinteiseen intialaiseen lääketieteeseen. (siitä kirjoitan seuraavassa blogipostauksessa)

Itselleni todella tärkeitä ovat eteeristet öljyt. Käytän niitä päivittäin terveyttä tukemaan ja tasapainottamaan. Tärkeimmät öljyt itselle ovat: Sacred Frankinsense, Frankinsense, Myrr, Clove, Pine, Sandalwood. Suomessa emme saa puhua että eteeriset öljyt parantaa. Siksi sanon että ne tukevat kehoa löytämään tasapainoa. Syöpää ja eteerisiä öljyjä on kuitenkin tutkittu paljon.

Alla muutamia tutkimuksia niistä:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27346540

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29970196

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29115548

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27650786

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25006348

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24908637

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23237355

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22619540

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22415137

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19296830

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14664746

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11237186

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22171782

http://bpb.pharm.or.jp/bpb/200603/b03_0460.pdf

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18803246

 

Tärkeinä on oppia ymmärtämään mitä paraneminen on. Se on kehon prosessi. On todella tärkeää ottaa oma vastuu omasta paranemisesta. Yhdistää niitä asioita mitkä resonoi juuri sinua. Ei joko-tai vaan sekä-että. Yhdistä lääketieteen hoitoihin terveellinen ruokavalio. Ota täydentäviä keho-mieli-hoitoja. Käytä luonnon parantavia yrttejä. Hoida stressiä joogalla, hengitysharjoituksilla, meditaatiolla, tai millä vaan mikä tuntuu sinusta hyvälle. Uskalla tehdä muutos jos tiedät että sellainen olisi välttämätöntä. Pyydä apua. Saat sitä.

Muista toivon merkitys paranemiselle ♥ I can do it – you can do it too! ♥

♥:lla Karita

 

Jaa postaus ystäviesi kanssa: