Systeemin uuvuttamat

Ajattelin jakaa teidän kanssa mitä olen tässä viime päivät pohtinut ja se on systeemi. Kävin tästä mielenkiintoisen (monen tunnin) keskustelun muutama päivä sitten kaveriporukan kesken. Puhuttiin lasten urheiluharrastuksista ja siitä paineesta mitä niin vanhemmat kuin lapset kokevat tämän ”systeemin” alla. Yksi kolmen lapsen äiti kertoi arjestaan: ”Tulet töistä kotiin kaasu pohjassa ja lähdet viemään ensimmäistä reeneihin…haet lapsi numero 2:sen ja viet sen, haet ykkösen takas, lähet viemään kolmosta, hakeen kakkosta ja sitten kolmosta…äkkiä kaikille iltapala (kiirekiirekiire kun kellon on jo 11) ja aamulla alkaa jääkiekon fysiikkareeni 7-8, siitä jääreeni 8-9, siitä äkkiä eväät naamaan ja kouluun ja kun tuut koulusta niin alkaa iltareenihärdelli. Yksi äiti kertoi kuinka itki autossa illalla kun oli vaan niin poikki. Yksi sanoi että olisi ihana mennä vaikka ihan extemporee pyörälenkille perheen kanssa… mutta kun ei kerkee. Myös kaverisynttärit tai koeviikko ei ole syy olla yhtäkään reeniä pois. Reeneihin tullaan ja piste.

Nuorilla on sellasia rasitusvammoja mitä ton ikäisillä ei todellakaan pitäisi olla… ”kun laitetaan kroppaa peliin…”

Voisiko niitä mestareita tulla vähän lempeemmällä systeemillä? Vähemmän reeniä, enemmän lepoa ja palautumista.

Tämä systeemi koskee meitä kaikkia ja melkeinpä jokaista harrastusta. Lapset opetetaan kilpalemaan koko ajan. Niin koulussa kuin vapaalla. Systeemi suoltaa muutaman loistavan yksilön joka pärjää Suomen tai maailman huipulle. Varmasti 98 prosenttia ei pärjää ihan huipulle asti mutta haluaa silti olla mukana. Harrastaa. Urheilla. Olla kavereiden kanssa.
Mä vaan kysyn että missä on höntsyt? Miksei voi jokaisessa harrastuksessa olla superkivahöntsyporukka? Höntsääjät höntsää 1-2 kertaa viikossa. He eivät olisi se ”huonompi” porukka vaan heillä olis vaan vähän rennompi meininki.

”Suomi on maailman onnellisin maa”. Onko? Aamulehdessä oli juuri hyvä artikkeli otsikolla: ”Nuorten pahoinvointi kertoo yhteiskunnan kovista arvoista – Vaatimukset ovat kasvaneet niin suuriksi, että kaikki eivät enää pärjää”. Lapset vaativat itseltään kymppejä koulussa. Ja itkevät kun tulee vaikka vaan 9+. Mistä se kertoo?

Me eletään niin jatkuvassa kilpailussa. Koko ajan jotain vähän enemmän, jotain vähän parempaa, jotain vaan lisää lisää lisää. Se alkaa jo lapsena ja jatkuu aikuisena. Mä tapaan näitä systeemin uuvuttamia äitejä mun retriiteillä. Ja ne ovat silti niitä parhaiten voivia. He repäisevät itsensä irti systeemistä ja ottavat ajan itselle. Vaikka systeemi kuinka huutaa halleluujaa.

Mä parhaani yritän opettaa lapsille että 7 on ok ja 8 on jo hyvä (8 tarkoitaa hyvää). Se todellakin riittää. (ja niitä ne siis saakin). Monena iltana kerrataan asioita mitkä ovat tärkeitä. Ketään ei saa kiusata. Jos näet jonkun joka on yksin niin pyydät sen leikkiin mukaan. Jos näet että jotain kiusataan niin oot sen kiusatun puolella jnejne…

Räkä poskella metsään vaan. Sanon mä.

Mun lapsella on sunnuntaina kaverisynttärit. Päätän uhmata systeemiä. Se menee synttäreille leikkiin frendien kanssa ja jättää reenit väliin.

#systeemi #säriität #höntsytkunniaan

Jaa postaus ystäviesi kanssa: