Vietä unohtumaton viikko Frantsilassa joogaten ja paastoten vihermehuilla!

Viiden päivän aikana paastotaan itsetehdyillä vihermehuilla, joogataan, saunotaan, lillutaan paljussa, pidetään naisten piirejä, inspiroidutaan luennoilla ja seremonioissa.

Frantsilan luonnon maisemat rauhoittavat, rakkaudella valmistetut ja vapaasti käytössäsi olevat tuotteet; öljyt, rohdot ja kukkatipat elvyttävät ja hoitavat, hiljaisuus ja rehevä luonto parantavat. Retriitti vaikuttaa voimaannuttavasti ihan solutasolla asti!

Kurssin vetäjinä toimivat Tara Lange ja Karita Aaltonen, mutta ihan yhtä ison panoksen viihtyvyydelle antaa koko paikalle saapunut naisryhmä. Jokaisella on mielenkiintoiset tarinat, sillä näille retriiteille tulevat naiset ovat kaikki innostuneita ja rohkeita itsensä haastajia! Piirissä vapautuu arjen kiireessä pantattu itku ja saunassa raikuu helisevä nauru! Rauhassakin saa olla, on nurkkia johon käpertyä kirjan kanssa, voi ottaa nokoset tai lähteä kävelylle pitkin metsäteitä. Kaikki on sallittua paitsi suklaa ja kahvi! 🙂

Viisi päivää omassa kuplassa tekee niin hyvää! Osallistujien kesken muodostuu vahvistava ja kannatteleva side… vähän kuin oma ”naisten voimaheimo” jota et ikinä unohda.

Lisätietoja:

Tapahtuman sivu

Jaa tapahtuma: